maanantai 31. elokuuta 2015

Ikuisuusprojekti: ristipisto, osa I



Ikuisuusprojektini liittyy työstressin purkamiseen. Olen tehnyt tätä ristipistoa jo lähes 20 vuotta, mutta aika ajoin se liikahtaa valmiiseen suuntaan. Syöpädiagnoosia ja leikkausta odotellessani neljäs "ikkuna" tuli valmiiksi.

Muliinilangat ovat 50-luvulta, omalta mummoltani, ja tuoli, johon tämän pitäisi päätyä, on myös 50-luvulta. Ristipistoa kolmisäikeisellä langalla siis tämä on, jos ei joku tunnista. Ja jos joku tuntee Kaffe Fassett -taiteilijan, niin muinoin sain häneltä tähän innoituksen. Malli on ihan oma ja kehittyy tehdessä.


Aika monta pientä muliinilankatussukkaa tähän sai kulumaan. Mummo tai äiti ovat viisaasti laittaneet kanttinauhalla langat kiinni, etteivät mene ihan sekaisin. Iän huomaa siitä, että uusi lanka on kovempaa. Tosin hikisissä vaihdevuosikäsissäni kaikki pehmenee ja menee nuhruiseksi.

Ristipiston ompelu on erityisen meditatiivista. Jos hetkeksikin huomio herpaantuu, joutuu purkamaan. Pari virhettä on syntynyt, kun olen liian pimeässä ommellut, mutta tuskin muut niitä löytävät. Erityisesti musta lanka on haastava.




Vielä pikku vinkki: siristä silmiä ja katso kauempaa. Kuva muuttuu hieman kolmiulotteiseksi ja idea tulee paremmin esille.

Seuraava vaihe on siistiä reunat symmetrisiksi ja keksiä, miten päällinen oikeasti liitettäisiin tuoliin. En ollut ottanut huomioon kutistumista, jonka ristipisto aiheuttaa. En myöskään ollut lisännyt  jakkaran paksuun reunaan milliäkään varaa. Nimittäin kankaan alle tuleva pehmuste tai täyte vie myös oman tilansa. Haasteita siis riittää vielä eläkepäiviksikin ;) 

maanantai 24. elokuuta 2015

Kilpikonnapussilakanatuunaus



Tuunasin Marimekon Kivi-pussilakanasta hieman pienemmän peitolle kokoa 150 x 115 cm. Tausta herätti mielikuvia kilpikonnan kilven koristeista ja merestä, jonka pohjalla näkyy väriseviä kiviä.

Ideakuva kilpikonnan muodosta löytyi pinterestin kautta (tässä linkki kuvaan). Käytännössä meni näin: taitoin A4-sivun pitkittäin kahtia ja leikkasin soikeaan muotoon.

Varpaita pohdin tässä työssä ehkä eniten. Viime tingassa päätin, että niitä on neljä eikä kolme - ja se hieman näkyy. 

Kerroksia on yhteensä viisi eli joka välissä on ohut kaksipuoleinen liimakangas. Koska applikoitu kuvio on hieman jäykkä, en tehnyt kuin kaksi konnaan. Työjärjestys sujui näin:
  • muotoilin kilven ensin tulostuspaperille ja lopuksi kankaalle; leikkasin
  • piirsin kilpikaavaan kuviot
  • leikkasin kilven kuviot tilkuista ja asettelin ne kilpikankaan päälle; otin valokuvan
  • silitin liimakankaan toisen puolen kaikkiin osiin; leikkasin liian liimakankaan pois
  • silitin kuviot kilpeen ja applikoin ne koneella
  • kirjoin silmät
  • aputikkasin pään, hännän ja raajat kilpeen
  • silitin ja applikoin kilpikonnan pohjaan kiinni

Haasteellisinta tässä oli pyöritellä suurehkoa pussilakanaa. Vasta lopuksi ompelin pussilakanan sivut. Tein yläreunan sivuihin aukot ja ompelin alareunan kaupan pussilakanoiden mallin mukaisesti. Helppo juttu.