perjantai 10. tammikuuta 2014

Pikku Myy ja kesä




Nuppupeitto numero 4 syntyi pimeyden ahdistuksesta. Vastasin myös Face-ryhmän Käsityöblogit vihreä päivitys -haasteeseen.

Keräsin keoksi kaikki tilkkuni, joissa on keltaista tai vihreää. Aloin haaveilla kesästä ja luonnon heräämisestä. Olin saanut sisareltani lahjoituksena noin 15 cm:n palan muumikangasta, jossa kokonaiset kuvat olivat lähinnä Pikku Myyn ja Muumipapan hahmoja. Päätin keskittyä Myyhyn ja pyöreisiin muotoihin, kuten omena ja mansikka. Korostin ideaa applikoimalla koneella pyöreäksi leikattuja tilkkuja sinne tänne.

Omenatilkku on ollut tyttären vähän pidetty, kirpparilta hankittu kesähame. Mansikkakangas on ystävältä saatu lahjoitus. Hän kertoi, että hänen äitinsä teki kankaasta esiliinoja. Mieleeni tuli heti Muumimamman mansikkamehu.

Tämän tilkkutyön myötä heräsi kysymys tilkkutöiden nimikoinnista. Olen nimikoinut tähän mennessä vain yhden työn, tyttärelleni tekemäni rakkauspeiton. Kirjomisessa oli iso työ. Haluaisin nyt siirtyä askelen eteenpäin ja hankkia oman ompelu- eli käsityömerkin tai -nauhan. Harjulan tilkkukurssilta sain muutaman hyvän vinkin. Nyt vain suunnittelemaan tekstiä.